Teksti: Mary Kimani
Oulun yliopistollisessa sairaalassa työskentelevä sairaalafyysikko, dosentti ja FT Timo Liimatainen tiimeineen työsti kuvanlaadun validoinnin Innomentariumin digitalisointiratkaisu FeniX:lle. Liimatainen on tehnyt vastaavia tutkimuksia työkseen useille eri lääketieteellisen kuvantamisen sovelluksille.
Kuvanlaadun varmistus on oleellinen osa lääkintälaitteille asetettuja kansainvälisten standardien ja määräysten vaatimustenmukaisuutta. Laitevalmistajan vastuulla on varmistaa, että lääkintälaite täyttää vaaditut kriteerit kaikilta osin ennen kuin laite voidaan ottaa kliiniseen käyttöön.
“Innomentariumin toimitusjohtaja Jouni Ihme lähestyi minua ja kysyi, voisimmeko tehdä kuvanlaadun tutkimuksen heidän FeniX -ratkaisulleen. Osana tutkimusta hän halusi meidän myös vertailevan kuvanlaatua markkinoilla jo olemassa oleviin tunnettuihin suoradigitaalilaitteisiin”, Liimatainen kertoo.
Hänen mukaansa pieniä eroja löytyi vertailussa suuntaan ja toiseen.
“Vertaillessamme ominaisuuksia toisiin tutkimuksessa käytettyihin laitteisiin löysimme joitakin eroavaisuuksia, kuten esimerkiksi kuvan terävyys, mutta kaiken kaikkiaan kuvanlaatu oli verrattain samalla tasolla”, Liimatainen kertaa.
Mammografiakuvantamisen korkeat kuvanlaatu- ja suorituskykyvaatimukset ovat olleet suuri haaste suoradigitaalisille detektoreille.
”Erityisesti hyvänlaatuisten kuvien saaminen niin, että potilaalle kohdistuva röntgensäteily tapahtuu mahdollisimman pienellä rauhaskudosannoksella, on erittäin tärkeä ominaisuus. Potilaan kannalta se on jopa tärkein yksittäinen huomioon otettava asia”, Liimatainen kertoo.
Tämä johtuu siitä, että mammografiakuvantamista käytetään seulonnassa, mikä tarkoittaa suuria määriä kuvia. Kun otetaan huomioon myös se, että kuvattavia asiakkaita on paljon, nousee säteilyn määrä kokonaisuudessaan merkittävään rooliin. Siksi mammografialaitteen kyky tuottaa hyvänlaatuisia kuvia mahdollisimman pienillä säteilyannoksilla on erittäin tärkeä ominaisuus.
”FeniX ratkaisulla tämä ominaisuus korostui erityisesti alhaisilla kuvaputkijännitteillä, joka on osoitus detektorin hyvästä laadusta”, Liimatainen toteaa.
Kuvan laatua määritellessä muun muassa tarkkuus, kohina ja detektorista johtuvat virheet kuvissa ovat tärkeimmät mitattavat ominaisuudet. Tarkkuus kuvaa detektorin ja koko systeemin kykyä tuottaa hyvänlaatuista ja tarkkaa kuvaa tutkittavasta kohteesta – tässä tapauksessa rintakudoksesta. Röntgensäteily koostuu fotoneista, joita detektori tunnistaa mahdollisimman hyvällä tarkkuudella. Detektorin havaitsemasta säteilystä muodostetaan digitaalinen kuva, joka on sitä parempi mitä tarkempi detektori on. Tämä on tärkeä ominaisuus kuvien sisältämän informaation kannalta, jotta eri kudosrakenteet näkyisivät mahdollisimman selkeästi.
Kuvan tarkkuus, eli resoluutio, jaetaan kolmeen kategoriaan; erottelukykyyn kuvattavasta alueesta (spatial), kuvan eri harmaasävyjen erottelukykyyn (kontrasti) ja erottelukykyyn ajan funktiossa (aika).
”Kaikki nämä tärkeät parametrit otettiin huomioon kuvanlaaduntutkimusta tehdessä. Tulokset olivat hyviä ja ratkaisu täyttää erinomaisesti kuvantamislaitteille asetetut vaatimukset laadukkaiden kuvien tuottamiseksi”, Liimatainen päättää.