Kiitos kuluneesta vuodesta ja hyvää joulua!

Jouni Rajavaara, Raija Kilponen ja Tiina Kilpeläinen Innomentariumilta luovuttivat lahjoituksen OYS:n lastenpsykiatriselle klinikalle. Professori Hanna Ebeling kuvassa oikealla.

Joulu lähestyy ja vuosi 2019 alkaa olla pikkuhiljaa loppusuoralla. Jouluun on enää alle viikko, joten alkaa olla aika rauhoittua joulun viettoon yhdessä perheen ja läheisten kanssa.

Joulu on perinteisesti antamisen aikaa, mikä on innoittanut myös Innomentariumia tekemään yrityksenä hyvää joulun alla. Siksi halusimme myös tänä vuonna jakaa joulumieltä hyväntekeväisyyden muodossa; päätimme tukea Oulun Yliopistollisen keskussairaalan lasten ja nuorten psykiatrisen osaston tekemää erittäin tärkeää hoitotyötä joululahjoituksella klinikan joululahjakassaan. Koimme koko henkilöstön voimin tämän hyvän mielen lahjaksi, johon etenkin näin joulun alla haluamme kannustaa myös muita yrityksiä.

Tämän jouluviestin myötä haluamme kiittää asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta, ja toivottaa onnellista joulua sekä kaikkea hyvää alkavalle uudelle vuodelle 2020! Nähdään jälleen ensi vuonna!

Innomentariumin väki